Kerroin aiemmassa postauksessni siitä, kun tein hutiostoksen Mangosta. Ostin syksyllä Mangon nahkatakin enkä ole ollut siihen täysin tyytyväinen. Olenkin lahjoittaunut kyseisen takin tyttärelleni ja aloitin uuden bikerin metsästyksen.
Selailin uuden vuoden tienoilla useiden nettikauppojen tarjontaa ja lopulta päädyin farfetch.comin sivuille. Kauppa on keskittynyt huippumerkkien tuotteisiin ja sivuilta löytyi toinen toistaan ihanampia takkeja. Yksi takki kuitenkin tuntui heti siltä oikealta. Se täytti kriteerit jotka olin takille aesettanut. Klassinen malli, biker-takille tyypillisillä yksityiskohdilla. Halusin takin myös taipuvan talven plussakeleille jotta voisin käyttää takkia neuleen tai turkisliivin kera. Päädyin tähän Alexander McQueenin bikeriin. Takkia oli yksi kappale jäljellä joten jouduin tekemään päätökseni melko pian. Tarkan harkinnan jälkeen klikkasin takin ostoskoriin.
Tällä hetkellä odottelen takin saapuvaksi joten kunhan takki on saapunut niin kerron sitten lisää. Toivotaan että takki saapuu heti alkuviikosta niin pääsen sitä mallailemaan ja kenties pääsen sitä jo ulkoiluttamaan jos kelit sen sallivat. :)
Jos haluat käydä ihastelemassa farfetch.comin tarjontaa niin pääset sinne tästä.
6. tammikuuta 2013
5. tammikuuta 2013
Inspiraatiota..
-![INSPIRATION OF THE DAY: The amazing @[136889442996237:274:Lindsay Kaye]!!](https://fbcdn-sphotos-a-a.akamaihd.net/hphotos-ak-snc6/s480x480/206022_386521311440859_1478301762_n.jpg)
![INSPIRATION OF THE DAY: The amazing @[136889442996237:274:Lindsay Kaye]!!](https://fbcdn-sphotos-a-a.akamaihd.net/hphotos-ak-snc6/s480x480/206022_386521311440859_1478301762_n.jpg)
Tähän on vielä hieman matkaa.... :) Tässä inspiraatiokuvaa kevään projektiin.Tällä leidillä on niskan takana ollut muutakin kuin pelkkä tanko, että on saanut kroppansa tällaiseen kuosiin.:)
Eilen treenailin PT:n kanssa etureisiä sekä pohkeita ja treenit olivat kyllä taas sellaista vääntöä että huh huh... Teimme mm. etureisiä prässissä ja tässä kohtaa meinasi kyllä usko loppua. Kun on pakko jaksaa ja tietää ettei voi luovuttaa, sitä pystyy ihan uskomattomiin suorituksiin! PT:n kanssa treenaamisessa on kyllä parasta se, että siinä pistää itsenstä 100% likoo ja antaa kaikkensa. Asennetta ja yritystä löytyy. Treenien jälkeen jalat olivatkin sitten makaroonia ja kotiin lähtiessä tiesi kyllä tehneensä. Nyt etureidet ja pohkeet ovat todella kipeänä, mutta kuten tiedämme nautin tästä tunteesta.
Alan tässä pikkuhiljaa vetämään treenikuteita niskaan ja lähden rinta-olkapää-ojentajatreenin pariin. Mieletön draivi treenien suhteen!
Ihanaa lauantaita! :)
4. tammikuuta 2013
Kevään värikkäät treenivaatteet
Rakastan värikkäitä treenivaatteita! Mitä pirteämpi väri sitä parempi! Treenivaatteeni koostuvat pääosin Niken tuotteista, mutta kaapistani löytyy myös muutama Asicsin sekä Röhnischinkin vaate. Sain eilen sähköpostiini viestin H&M:ltä ja ihastuin näihin pirteän raikkaisiin vaatteisiin. Minulla ei ole kokemusta H&M:n treenivaatteista eli en osaa sanoa laadusta mitään. Onko sinulla kokemusta näiden tuotteiden laadusta? Kestävätkö vaatteet jatkuvaa pesua vai kulahtavatko tuoteet muutaman pesun jälkeen?
Tekisi mieli kokeilla yllä olevia treeniliivejä sekä ihanan herkullisia paitoja. Uskaltaisikohan kokeilla? Eivät kyllä ole hinnalla pilattu.
Body & Mind
Active Wear

3. tammikuuta 2013
2. tammikuuta 2013
Vaatteiden kierrätystä....
Uuden vuoden kunniaksi tein suursiivouksen vaatekaapissani. UFF:in laatikko sai kaksi isoa pussillista vaatteita jotka kierrättää niitä enemmän tarvitseville. Olisin ollut mielissäni jos olisin bongannut tämän uutisen hieman aiemmin. Jos olet aikeissa luopu vanhoista vaatteistasi suosittelen lukemaan allaolevan uutisen! :)
H&M alkaa vastaanottaa käytettyjä vaatteita myymälöissään.
Vaateketju H&M aloittaa maailmanlaajuisen vaatteidenkeräyshankkeen helmikuussa 2013. Ideana on, että asiakkaat voivat tuoda käytettyjä vaatteitaan H&M:n myymälöihin kierrätettäväksi. Vaatteen merkillä tai kunnolla ei ole väliä. Kiitokseksi asiakas saa etukupongin, joka oikeuttaa 15 prosentin alennukseen seuraavalla ostoskerralla.
Hankkeellaan H&M pyrkii vähentämään vaatteiden ympäristövaikutuksia sekä tarjoamaan asiakkailleen helpon ja nopean tavan kierrättää. Projekti toteutetaan yhteistyössä I: Collectin kanssa, joka lajittelee vaatteet jatkokäyttöön.
Hienoa, että halpisvaateketjut ajattelevat ekologisesti! :)

Tavoitteita ja haaveita vuodelle 2013
Useassa blogissa on kiertänyt tämä hyvän mielen haaste, jossa on tarkoituksena listata omia tavoitteita ja haaveita vuodelle 2013. Halusin myös osallistua tähän haasteeseen ja listata omat tavoitteeni tälle uudelle vuodelle 2013.
Liikunta ja omasta kehosta huolehtiminen
Liikunta on minulle elämäntapa, enkä voisi kuvitella elämääni ilman sitä. Saan liikunnasta hyvää mieltä ja rakastan punttitreenin aiheuttamaa "tervettä kipua" kropassani. Ohjattu kuntoprojektini loppuu helmikuun lopussa, mutta aion jatkaa sitä tavalla tai toisella. Joko ohjattuna tai sitten jatkan omin avuin. Projektin aikana noudattamani ruokavalio tulee jatkumaan myös helmikuun jälkeen. Olen todennut sen tuottavan tulosta ja voin hyvin syötyäni hyvää puhdasta, proteiinipitoista ruokaa.
Matkailu
Haaveissani on monta paikkaa johon haluaisin matkustaa. Päällimmäisinä New York, Pariisi, Firenze. Olen Italia -fani ja olenkin matkaillut siellä melko paljon. Tästä syystä Ranska ja Amerikka vetävät pidemmän korren, sillä en ole käynyt kummassakaan maassa koskaan. Toivottavasti vuosi 2013 korjaa tämän ja pääsen vierailemaan toisessa näistä mielenkiintoisista maista.
Työ ja ura
Työtehtäväni tulevat muuttumaan jonkin verran heti vuoden vaihduttua. Työtehtävät pysyvät periaatteessa samana mutta tapa tehdä työtä, mittarit, tulokset ja työn vaativuus ovat korkeammalla kuin aiemmin. Odotan innolla näitä haasteita ja haluan päästä hyviin tuloksiin vaikka joudun pois mukavuusalueeltani työni suhteen.
Blogirintamalla haluan kehittyä bloggaajana ja tietysti toivon, että mahdollisimman moni löytäisi blogini ja jäisi seuraamaan edesottamuksiani. :)

1. tammikuuta 2013
Vuoden 2013 aloitus...
Vuoden ensimmäinen treeni tehty heti aamutuimaan. :) Jo "perinteeksi" tullut uudenvuodenpäivän aamutreeni aloitti myös tämän vuoden 2013. Ihanan tyhjä sali ja vain muutama muu innokas treenaaja oli lähtenyt salille tekemään vuoden ensimmäistä treeniä.
Huomenna tilanne on jo toinen ja sali pursuaa innokkaita laihduttajia ja muita uudenvuoden lupauksen tehneitä kuntoilijoita. Siitä on hauskuus kaukana kun porukkaa on aivan liikaa sekä salin puolella että ryhmäliikuntatunneilla. Vanhana konkarina tietää että tuo innostus ei kestä kauan ja jo helmikuun puolella on taas hyvää tilaa treenata. :)
Kuinka sinun vuoden ensimmäinen päivä on lähtenyt käyntiin?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)