16. toukokuuta 2013

Haluatko täydentää vaatekaappiasi Ranskattarien aarteilla?



Bongasin netistä aivan mielettömän mielenkiintoisen uutisen. Tuntuuko sinusta että kaappisi on täynnä vaatteita muttet silti löydä mitään päälle puettavaa? Ei hätää, sillä ranskalaiset ovat keksineet ratkaisun tähänkin muotipulmaan. Swap Your Wardrobe -sivustolla voit vaihtaa käyttämättömäksi jääneitä vaatteita muiden kansainvälisten muodin ystävien kanssa. Tyylikkäältä sivustolta löytyy kaikkea kiinnostavaa aina Zaran mekoista Christian Louboutinin korkokenkiin. Parasta kuitenkin on, ettei shoppailu maksa senttiäkään.

Kuka tahansa voi liittyä ilmaiselle sivustolle ja luoda virtuaalisen vaatekaapin tuotteista, joita haluaisi vaihtaa. Muiden käyttäjien kaappeja pääsee kurkistelemaan myös ilman omaa tiliä. Niinpä sivustolta voikin etsiä uusia ideoita, vaikkei vaihtokauppa innostaisikaan.

Tuotteiden vaihtaminen perustuu käyttäjien keskinäiseen sopimukseen ja luottamukseen, ja siksi kannattaa harkita, kenen kanssa kauppoja hieroo. Sivustoon kannattaa kuitenkin tutustua vaikka vain inspiraatiomielessä. Vaihdettavia vaatteita ja asusteita voi selailla koon, tuotteen tai merkin mukaan, ja niistä on myös muodostettu sivustolle erilaisia kokonaisuuksia. Myös ranskalaiset muotibloggaajat raottavat vaatekaappejaan, mikä on pelkästään jo hyvä syy klikkailla sivustolle.

Lue lisää täältä!

Minä kävin jo liittymässä! :)

12. toukokuuta 2013

Äideille!



Ihanaa Äitienpäivää kaikille äideille! Olette päivänne ansainneet. Ihana kesäinen päivä hellii äitejä.

8. toukokuuta 2013

Nail inspiration




Se olisi tänään kynsihuollon aika. Olen noin vuoden verran pitänyt rakennekynsiä ja näihin on jäänyt täysin koukkuun. En voisi kuvitella olevani ilman siistejä ja huoliteltuja kynsiä. Omat kynteni katkeilevat ja liuskottuvat joten on turha unelmoida kasvattavansa kauniita kynsiä.

Käyn huollattamassa kynteni kolmen viikon välein joten kynnet pysyvät siisteinä ja näyttävinä tuon ajan. Tänään olisi ajatuksissa laitattaa hempeän vaaleanpunaiset kynnet kuten tuossa yläkuvassa. Kultaiset hiput kynsien tyvessä antavat raikkaan ilmeen kynsille. Myös valkoinen vaihtoehto kultaisilla kärjillä miellyttää silmääni.

Postailua uusista kynsistä tuonnempana! Ihanaa päivää! :)