14. helmikuuta 2013

Ystävänpäivä höpöttelyyyy,,,,



Hyvää Ystävänpäivää!!!

Tänään etäpäivällä kotona. Mukava kun voi välillä tehdä hommia kotosalla eikä tarvitse vaivautua työpaikalle. Säästyy aamuiselta puunaukselta ja voi rennosti heittäytyä työntekoon.

Treenejä en ole uskaltanut tehdä joten treenitaukoa on toista viikkoa, Lääkekuuri loppui eilen mutta kunto on vielä sen verran flunssainen etten taida uskaltaa treenaamaan edes viikonloppuna. Taitaa olla parempi ottaa varman päälle.

Postailin jokunen viikko sitten Della Margan Chanel 2.55. ja siitä että laukkua voi joutua jonottamaan  jopa 1,5 vuotta. No, minun kohdalla tuo ei pitänyt paikkansa. Soittivat minulle eilen, että täällä olisi nyt laukku odottamassa. Hieman tuosta hämmennyin, sillä olen ollut "jonossa" vasta pari viikkoa. Kerroin myyjälle että olen lähdössä Pariisiin ja jätän ostopäätöksen sinne. Onkohan niin, että jono on nyt lyhentynyt ja laukunostajat ovat hankkineet laukkunsa muualta? Jos laukku kiinnostaa niin kannattaa olla yhteyksissä Della Margaan. Kyseessä  musta 2.55 medium hopeisilla (harjattu metalli) yksityiskohdilla.


4 kommenttia:

  1. Ihanaa ystävänpäivää! Sanoivatko he DM laukun hintaa jo ja onko kyseessä siis medium?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää Ystävänpäivää! Ups.. unohdin tuon koon eli tosiaan medium. Hinta hirveät 4400€. Facebookiin oli tullut DM:stä ilmoitus Chanelin lähetyksestä joten saattaa olla että laukku on myymälässä myynnissä. Äkkiä hakemaan... :)

      Poista
    2. Mun ymmärtääkseni Jumbon saa tällä hetkellä Ranskasta 4500e:)

      Poista
  2. Jotenkin voisin kuvitella että laukun saa edullisemmin silti Ranskastakin :)
    4400e on kyllä aivan älytön hinta.

    VastaaPoista

Haluan ylläpitää blogissani positiivisen fiiliksen ja tästä syystä vain asialliset kommentit julkaistaan! :)